Vaihtoehtoinen tulevaisuus Mitä Suomessa ja maailmassa voisi tapahtua, jos PersKeKo-hallitus ja kaikki sen vastineet maailmalla löytäisivät aidon kompromissin...

Sota ministeriöistä

Hallitusneuvottelut olivat olleet myös hankalia, eikä joitain asioita ollut koskaan kerrottu julkisuuteen. Yksi näistä tapauksista oli ilmiriita PersKeKo-pomojen välillä. Se oli tosin lyhyt ja nopeasti sovittavissa, mutta sitäkin tulisempi.

- Ministeriöiden uudelleenjärjestelyt ovat vielä kokonaan käsittelemättä, Juha Sipilä sanoi. - Helpoin tapaus on varmaan tuo ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhdistäminen.

- No ei kyllä ole! Alexander Stubb ärähti. - Ei kahta ministeriötä, joilla on täysin erilaiset tavoitteet, ole mahdollista yhdistää ilman, että valtataistelut vesittävät jokaikisen hankkeen uudessa ministeriössä.

- Ehdotus voi kuulostaa yllättävältä entisen SMP:läisen suusta, mutta minä olisin kyllä laittamassa maa- ja metsätalousministeriön keskeltä poikki, Timo Soini sanoi. - Talouteen liittyvät asiat siirtäisin TEM:n alaisuuteen, ja loput sinne ympäristöministeriöön.

- Ei onnistu! Sipilä huudahti. - Tässä maailmassa ei ole mahdollista, että minä saisin tuollaisen ehdotuksen ajettua läpi puolueessa! Olkaa nyt hyvät ihmiset realistisia, minä olen sentään keskustalainen!

- Ota huomioon, että maataloustukisysteemien muututtua EU:n takia myös ministeriön rooli on muuttunut, Soini sanoi. - Tai ainakin sen olisi pitänyt muuttua. Valitettavasti vain ihmisillä, joilta mielekäs tekeminen loppuu, on tapana kehitellä itselleen uutta tehtävää. Sitä mukaa kun kansallisten maataloustukien määrät ovat laskeneet, ovat virkamiehet alkaneet jakaa jäljelle jääneitä rahoja koko ajan tarkentuvin kriteerein, ja paperityövuoret sen kun kasvavat rahojen huvetessa. TEM voisi saada tuon asian kuntoon, kun se keskittyisi asiaan työn tuottavuuden näkökulmasta. Kun kriteerejä yksinkertaistettaisiin, vähenisi byrokratia ja myös maanviljelijöiden hallitsemattomaksi muodostunut byrokratia, jossa ei enää oteta huomioon todellisuutta.

- Mutta ympäristöministeriön kasvattaminen entisestään ei kyllä olisi hyvä asia, Stubb sanoi. - Sieltä tungetaan nokkaa ihan joka asiaan, ja kun siellä ei tarvitse ottaa huomioon liike-elämän lainalaisuuksia, on lopputulos katastrofi. Jos vaikkapa elintarviketurvallisuutta tehostetaan niin, että kotijuuston tilamyynti loppuu, pelastetaan ehkä muutama listeriapotilas sairastumiselta, mutta ei se ainakaan yritystoimintaa helpota.

- TEM pistää kyllä tuollaiseen typerehtimiseen paremmin hanttiin kuin maa- ja metsätalousministeriö, joka jo pitkään on yrittänyt teeskennellä olevansa ympäristöministeriö, jotta se voisi nielaista ympäristöministeriön ilman suurempia mutinoita, Soini totesi.

- Itse asiassa, Sipilä pohdiskeli. - Voimakkaampi ympäristöministeriö voisi olla aika näppärä juttu. Ei tulisi tuollaisia Talvivaara-tapauksia, joissa liike-elämän edut jyräävät paikalliset ihmiset, kunhan noita ihmisiä vain on tarpeeksi vähän. Ehkä asenteeni on ollut turhankin jyrkkä, kun ympäristöministeriö nykyisellään keskittyy lähinnä maa- ja metsätalouden haittaamiseen, tietenkin kun tuo ministeriö on niin paljon heikompi kuin TEM, jolloin se on helpompi uhri. Tätä täytyy miettiä.

Miehet istuivat kaikki vaitonaisina pöytänsä ääressä ja näyttivät mietteliäiltä.

- Asiasta toiseen, Sipilä sanoi. - Minulla oli vähän samanlaiset suunnitelman liikenne- ja viestintäministeriön osalta. Minä olisin siirtämässä liikenneministeriöpuolen TEM:iin ja toisaalta viestintäministeriöpuolen opetus- ja kulttuuriministeriöön. Nyt ne on yhdistetty aika hassusti, sillä vaikka tietoliikenne toki on liikennettä ja infraa sekin, tärkeämpää on kuitenkin miten viestintää hyödynnetään ihmisten mielissä kuin minkäpaksuisia piuhoja pitkin se kulkee. Toisaalta taas liikenne on olemassa työtä ja elinkeinoja varten, joten sen hallinnoiminen erillään TEM:stä lähinnä tarkoittaisi, että päätökset aina tehdään puutteellisin tiedoin.

Kukaan ei esittänyt vastalauseita.

- Kun nyt kerran yhdistämiset on aloitettu, sekaannun minäkin soppaan, Stubb lopulta sanoi. - Niputetaan yhteen puolustus- ja sisäministeriö, kun niillä joka tapauksessa on niin paljon risteäviä ja yhteisiä tehtäviä. Samaan kimppaan voisi toki tunkea myös ulkoasianministeriön, samasta syystä.

-----

- No niin, Sipilä sanoi. - Siinä paketoitiin tehtäviä uusiksi niin paljon, että kolmannes ministeriöistä lakkasi olemasta. Joku voisi tarkistaa, minkälaiset budjetit noilla on oman toimintansa pyörittämiseen ollut. Tällä järjestelyllä niiden kuluista saadaan joka tapauksessa karsittua 5-15%, riippuen siitä miten paljon olemme niiden päällekkäisiä toimintoja valmiita karsimaan. Kyse ei tietenkään ole kovin suurista summista, kun pääosa niiden budjettirahoista päätyy käyttöön ministeriöiden ulkopuolella, ja oleelliset tehtävät täytyy uudelleenorganisoinnin jälkeenkin tehdä, mutta toimintojen järkeistymisen kannalta nämä uudistukset kannattaa ehdottomasti kuitenkin tehdä, vaikka säästöhyöty pienehköltä näyttäisikin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Millainen olisi konsultti Pethin konsultaation lopputulema?

TEM saisi siis maatalousasiat ja liikenneasiat. Vuosia sitten TEM sai työasiat ja kai vähän ympäristöäkin (te-keskus eli työ-, elinkeino- ja ympäristökeskus). Kävisköhän tuossa niin että vanha kunnon merkantilismi palaisi ja sen myötä elinkeinoasioiden (talousasioiden) ahtaminen yhtenäiseen, samanlaiseen muottiin. Palattaisiinko Anders Chydeniusta ja Adam Smithiä edeltävään aikaan, vapaan ja monimuotoisen orgnisoitumisen estymiseen. Kavahdan yhtenäistä muottia, kavahdan liian vahvaksi koottua TEMiä.

Viestintäasiat OKM:ään. Tässä vois, noin periaatteessa olla itua. Itua siksi että LVM on ylen ihastunut "viestintämarkkinoihin". Viestintämarkkinat LVM:n mukaan = Elisa, Sonera, DNA, lehtitalot, Yle ym. Onko viestintä markkinaa? Ei ole, ei saa olla. Viestintä on kansalaistasoista, kansalaisten välistä ja yksilön/kansalaisten omaa luovaa toimintaa. Viestintä on sivistyksen, taiteen ja myös elinkeinojen elementti. OKM olisi oikeampi koti, mikäli valtiollista kotia ylipäänsä tarvitaan (pikemminkin ei tarvita).

Mutta nykyinen OKM, huh huh!!! Samanlaista markkinaideologiaa sekin, jopa koulutukseen, sivistykseen ja taiteeseen työnnettynä. Eli toivoton on nykyinen valtio kaikkine ministeriöineen. Kadotkoot kaikki ministeriöt. Eläköön kansalaislähtöinen toimeliaisuus ilman valtiollista päsmäröintiä. Eläköön elinkeinovapaus, kansalaisvapaus, vapaasti organisoituva yhteiskunta, eläköön Anders Chydenius.

Entä ympäristöministeriö? Ensinnäkään en keksi, mitä ihmeen siirrettävää MMM:stä olisi YM:öön? MMM on kautta vuosikymmenten ollut hyperinnokas vesistöjen tuhoaja (Kemijoki, Oulujoki, Iijoki, Pohjanmaan joet) sekä luonnonkalakantojen tuhoaja (kalat syö maataloustuotteiden markkinoita, mokomat) ja näyttää olevan yhä tänään. Tältä osin MMM joutaa taivaan tuuliin.

Asumis- ja kaavoitusasiat YM:ssä. Miksi? Ympäristön luominen pitää viestinnän tavoin palauttaa enemmän kansalaislähtöiseksi, siis poistaa kaavoituksesta ja asuntoasioista byrokraattis-valtiollinen-elinkeinollinen vallankäyttö. Lähiöiden rakentamisen historia kuin myös nykyiset Kalasatamat ovat surullista tarinaa.

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Konsultti Pethillä on tietenkin ketunhäntä kainalossa, kuten konsulteilla aina. Kun ministeriöitä kasvatetaan, niiden tosiasiallinen kyky päsmäröidä ylimpänä päällikkönä jokaisessa pikkuasiassa lakkaa, ja ne joutuvat keskittymään suuntaviivoihin, etenkin kun henkilöstöä joka tapauksessa karsitaan reippaasti. Kun töitä on enemmän kuin pystytään tekemään, on pakko tehdä valintoja siitä, mitkä niistä töistä ovat niin tärkeitä, että niiden tekemisessä oikeasti on jotain mieltä. Vaikka lainsäädäntöä ei edes heti karsittaisi, lakkaisi turhan lainsäädännön merkitys, kun se priorisoitaisiin pois päiväjärjestyksestä.

Esim. haja-asutusalueen poikkeuslupakäytännön voisi lakkauttaa ja sen sijaan laittaa vaikka nettiin näytille ne periaatteet, joita rakentamisessa on noudatettava, ja jos jälkikäteen syystä tai toisesta kävisi ilmi, että joku ei ilmiselvästi ole piitannut säännöistä, johtaisi se pakkoon korjata tilanne tavalla tai toisella, viime kädessä purkutuomioina. Byrokratia kevenisi ja vastuu siirtyisi rakentajille, ilman sen kummempia kommervenkkejä, ja jos byrokratiakoneiston muutosvaatimukset ratkaistaisiin riippumattoman tuomioistuimen päätöksellä, olisi myös viranomaisten puuttumiskynnys merkityksettömän pieniin epäkohtiin pienempi.

MMM:stä ainakin eläimiin ja elintarvikkeisiin liittyvät asiat voisi siirtää YM:öön, ehkä myös vesiasiat (ettei päädytä myymään suomalaisia vesivarantoja ulkomaisille yhtiöille...) Kaavoitus ja rakentaminen pitäisi kyllä siirtää puolestaan TEM:iin, jotta kokonaisuus huomioitaisiin oikeasti kokonaisuutena, eikä yhteensopimattomista paloista koostuvana palapelinä. Tietenkin TEM:stä voisi tulla norsu posliinikaupassa, mutta parempi yhteen suuntaan kävelevä norsu, kuin eri suuntiin poukkoileva ministeriöapinalauma.

Ministeriöiden tehtävähän pitäisi loppupeleissä olla toimiminen orkesteria johtavana kapellimestarina, ei soitonopettajana ja monimutkaisena sääntökokoelmana jokaiselle orkesterin jäsenelle. Se olisi hyvä perusta vapaasti organisoituvalle yhteiskunnalle. Jos kapellimestari ei uskalla luottaa orkesterinsa jäseniin, ei lopputulos voi olla hyvä.

Toimituksen poiminnat