Rahahana seinässä
Jo etukäteen oli selvää, että siinä missä tilaa rakentamiselle Suomenlinnassa oli vähän, myös raha tulisi olemaan iso kysymysmerkki. Alkuvaiheessa EU päätyi hyödyntämään euroa myös saarivaltion valuuttana, koska käyntiin oli mahdollista päästä suhteessa pienellä rahamäärällä. Pelkän peruselintason pyörittämiseen riitti 4.500 asukkaan kohdalla 10 miljoonaa kuukausitasolla, ja koska peruselintaso annettiin asuntona ja peruspalveluina, osti saarivaltio käytännössä niillä rahoilla kaiken itseltään, vain sähkö, vesi, terveydenhuolto, elintarvikkeet ja tavarat sen tarvitsi tuoda ulkomailta, käytännössä suurelta osin Suomesta.
Koska Suomesta kävi paljon turisteja Suomenlinnassa, jotka ostivat runsaasti palveluita Suomenlinnalaisilta yrittäjiltä, palasivat rahat hyvin takaisin saarivaltioon. Itse asiassa saarivaltion vaihtotase oli tässä vaiheessa jopa aavistuksen ylijäämäinen, vaikka tarjolla olevat palvelut olivat niinkin yksinkertaisia kuin kampaamo-, manikyyri- ja liikuntapalvelut. Tämä oli tietenkin mahdollista vain, koska saarivaltiossa oli niin vähän asukkaita suhteessa lähellä olevaan isoon naapurivaltioon, ja asuminenkin oli toteutettu suhteellisen edullisena konttiratkaisuna, mutta tässä vaiheessa se oli erittäin toimiva perusta. Konttivirkamiehet olivatkin hieman huolissaan siitä, että kun saarivaltion väkiluku ja infran taso ylittäisivät selkeästi Suomen pääkaupunkiseudun väkiluvun ja infran tason, tilanne voisi kääntyä päinvastaiseksi ja vaihtotase muuttuisikin alijäämäiseksi. Toisaalta se taas kiihdyttäisi pääkaupunkiseudun kasvua, jolloin vaihtotase taas voisi kääntyä saarivaltion eduksi. Jos kokonaisuuden saisi hoidettua mahdollisimman tasapainoisesti, voisivat kaksi vierekkäistä valtiota tehokkaasti vauhdittaa toisiaan, juuri niiden vierekkyyden ja ihmisten molempiin suuntiin tapahtuvan esteettömän liikkuvuuden takia.
Tässä vaiheessa saarivaltio ei ollut edes miettinyt turvallisuusasioita. Pienkaupungin ilmapiiri ja kaikkien tasapuolinen elintaso eivät yllyttäneet paikallisia rikollisuuteen, ja toisaalta turisteilla ei myöskään ollut motivaatiota rikoksiin alueella, koska paikallinen elintaso kuitenkin oli niin paljon alhaisempi kuin Suomessa, joten rikolliset keskittyivät lähinnä rikoksiin Suomen puolella. Turistilautat nousivat kuitenkin kysymysmerkiksi, sillä jatkuvat ruuhkat niillä johtivat yleistyneeseen taskuvarkauskierteeseen. Suomen poliisihallinto tarjosi vapaaehtoista valvontaa lautoilla, mutta saarivaltio ei siihen suostunut. Sen sijaan se perusti lauttavakuutusyhtiön, joka keräsi lauttamaksujen lisäksi pienen vapaaehtoisen matkavakuutuksen, joka korvasi taskuvarkaudet matkojen aikana. Suurin osa turisteista osti parin euron vakuutuksen, jolla oli helppoa kattaa kaikki vahingot. Tämäkin käytäntö pystyttiin lopettamaan siinä vaiheessa, kun matkalippuihin alettiin kiinnittää rfid-tunnisteita kertomatta siitä matkustajille, ja lompakoissa säilytetyt matkaliput aiheuttivat ahkeran taskuvarkaan haltuun liian lähelle toisiaan päätyessään poistumisportilla hiljaisen hälytyksen. Koska varkaille ei koskaan ehtinyt selvitä, miksi he alkoivat jäädä kiinni varkauksista, loppui ongelma omia aikojaan.
Suomessa ei oltu huolissaan siitä, että rahaa siirtyi saarivaltioon, koska kyseessä olivat niin olemattoman pienet rahasummat, ja asioiden myynti saarivaltiolle kuitenkin synnytti myös vientituloja niin paljon, että tuotannosta syntyvät hyödyt olivat merkityksellisempiä kuin vaihtotaseen pieni alijäämä. Vähän tosin Helsingissä oli ihmetelty, miksi niin moni hyvä opettaja oli halunnut siirtyä saarivaltioon, vaikka he siellä tekivät töitä olemattoman pienellä palkalla. Kun tavallinen kuukausipalkka rahana oli parisataa euroa, vaikutti opettajien käyttäytyminen omituiselta. Ilmainen asunto, ravintolaruoka, pyykinpesu, siivous, sähkö, vesi ym. olivat toki mukavia asioita, mutta silti. Viiden euron kampaamopalvelut, parinkymmenen sentin uimahallikäynnit ja muut saattoivat nekin tietenkin vaikuttaa kokonaisuuteen, mutta silti. Parisataa euroa!
Jäsentele, herrajumala.
Kolme-neljä riviä kappaleeseen.
Mä tämän varmaan autistina käyn lävitse ihan periaatteista, mutta onko kohderyhmänäsi VAIN autistit?
Ilmoita asiaton viesti
Ihan kaikkea ei ole mahdollista saada ilmaiseksi. Nämä ovat lennosta kirjoitettuja pohdintoja silloin kun sattuu löytymään tarpeeksi pitkä pätkä vapaa-aikaa, joten jäsentely on sen mukaista. Minulla on oikeitakin töitä tehtävänä, joten pakko on vähän priorisoida.
Näiden kirjoittaminen on minun vapaa-ajanviihdettäni, poissa tv:n katselusta ja ystävien tapaamisesta. Yrittäjä tarvitsee halpoja harrastuksia, ja tämä on onneksi sentään ihan ilmaista minulle. Rahaa vastaan en sitten taas edes pystyisi kirjoittamaan, koska silloin sille olisi pakko varata säännöllistä aikaa muutenkin tiukasta aikataulusta, ja jäsentelylle vielä vähän enemmän.
Ilmoita asiaton viesti