*

Vaihtoehtoinen tulevaisuus Mitä Suomessa ja maailmassa voisi tapahtua, jos PersKeKo-hallitus ja kaikki sen vastineet maailmalla löytäisivät aidon kompromissin...

Kun Friedman ja Keynes menivät Kreikassa naimisiin

Mario Draghi oli onnellinen. Hän tiesi, että hänestä oli tulossa suuri sankari. Sen takasi äskettäin käyty keskustelu Angela Merkelin kanssa. Hänestä tuntui, että Merkelkin edusti omaa etunimeään poikkeuksellisen hyvin juuri nyt.

- Me olemme olleet täysin väärässä, Merkel sanoi. -Aivan kaikesta. Eurosta, rahan perusluonteesta, ihmisistä, yrityksistä, valtioista, ja erityisesti Kreikasta ja Saksasta. Ja silti me olemme myös olleet oikeassa.

- Mutta missä? Draghi kysyi.

- No katsos, Merkel selitti. - Valtioiden lainamäärät kannattaa tietenkin kytkeä BKT:n kokoon, koska sillä kytkyllä saadaan aikaan se vaikutus, että valtiot pyrkivät kasvattamaan BKT:taan, mikä on hyvä asia. Se kertoo ainakin karkealla tasolla sen, että maassa tapahtuu asioita, ja yleensä ihmiset ainakin pyrkivät tekemään parhaansa, joten monien asioiden tapahtuminen on oletusarvoisesti hyväksi maalle. Ongelmaksi tietenkin muodostuu se, että eri valtioilla on erilaiset suhteet julkiseen sektoriin. Joissain se on suuri, joissain taas pieni. Silloin nämä maat ovat kovin erilaisissa tilanteissa, jos niillä kaikilla on sama velanottoraja suhteessa BKT:hen, koska suuren julkisen sektorin valtiot väkisinkin päätyvät ongelmiin tuon säännön takia silloinkin, kun suuri julkinen sektori toimii kansalaisten näkökulmasta hyvin. Ongelmat syntyvät siitä, että BKT:n riittävä kasvattaminen ilman velanottoa tai vientiä ei ole mahdollista, ja jos yksityinen sektori on pieni, on velanotto luonnollisestikin se ainoa vaihtoehto.

- Puhummeko me nyt Kreikasta vai Saksasta?

- Molemmista. Saksa kehittyy vientinsä avulla, Kreikka ottamalla lainaa. Niin kauan kuin Kreikka ei ole tarpeeksi kehittynyt, ei se myöskään pysty kehittämään kunnolla vientisektoriaan, joten sen on pakko lainata koko ajan lisää. Pitkäänhän me ajattelimme, että kyllä Kreikka siitä kipuaa jaloilleen, kunhan sinne on syötetty tarpeeksi rahaa, mutta valitettavasti päädyimme valitsemaan väärän rahansyöttötavan. Ei ole yhdentekevää, millä tavalla BKT kasvaa. Jos se kasvaa sillä, että virkamiehet rakentavat itselleen uima-altaita, on hyöty paljon pienempi kuin rakentamalla vientiteollisuutta ja kehittämällä koulutuksen laatua.

- No tuohan on ollut koko ajan itsestään selvää, Draghi huomautti. - Missä me nyt oikein olemme olleet väärässä?

- Siinä, että olemme kuvitelleet Friedmanin ja Keynesin olleen eri mieltä asioista, vaikka kyse vain on siitä, että yksi puhui aidasta ja toinen aidan seipäistä! Merkel huudahti.

Draghi tuijotti Merkeliä.

- Mutta molemmathan kuitenkin näkivät inflaation aivan eri tavalla, hän sanoi. - Friedman väitti, että inflaatio on monetaarinen ilmiö, ja Keynes taas, että inflaatio kuvaa kysynnän ja tarjonnan välistä suhdetta.

- Älä unohda, että Keynes oli aatteellinen mies, Merkel huomautti. - Hänellä oli ketunhäntä kainalossa tuosta puhuessaan. Friedman keskittyi puhumaan inflaatiosta ilmiönä, kun taas Keynes mietti keinoja ohjata inflaatiota haluttuun suuntaan. Euron nykyinen ongelma on juuri Keynesiläinen ongelma, miten ohjata inflaatiota vain muutaman valtion sisällä ilman, että se vaikuttaa muiden euromaiden inflaation tasoon. Emme me Saksassa tarvitse inflaatiota, kun taas Kreikka tarvitsee. Kreikan euro pitäisi devalvoida, ja Keynes on jo vuosikymmeniä sitten keksinyt miten sen voi tehdä!

- No miten? Draghi ihmetteli. - Eihän euroa ole mahdollista devalvoida ilman, että se devalvoituu jokaisessa euromaassa. Ja sitäpaitsi euro kelluu!

- Jos oletetaan, että Friedman on oikeassa, ja inflaatio todellakin on monetaarinen ilmiö, voi EKP maksaa jokaisen Kreikkalaisen tilille summan ilman takaisinmaksuvelvoitetta, jolloin Kreikassa käytännössä välittömästi toteutuu Keynesiläinen kysyntäinflaatio. Sairaat, joilla ei ole ollut varaa hoidattaa sairauksiaan, ryntäävät lääkäriin, mikä nostaa nopeasti lääkärien taksoja. Nälkäiset, joilla ei ole ollut varaa ostaa kunnon ruokaa, ryntäävät kauppoihin ostamaan ruokaa, mikä nostaa nopeasti ruoan hintoja. Rikkinäisten autojen omistajat korjauttavat autonsa, katot, joiden läpi sataa sisään, korjautetaan jne. Kaiken hinta nousee, kun kysyntä on suurempaa kuin se tarjonta, mihin Kreikka on vajonnut näiden kituvuosien aikana. Kirjanpitoon täytyy tietenkin luoda uusi käsite, sillä tällä tavalla ei ennen ole missään devalvoitu. Koska kertarysäyksenä maksetut jättisummat kaikkien tileille voisivat sotkea koko maan, voidaan devalvaatio hoitaa jaksotettuna, aloittaa pienistä summista kuukaudessa ja kasvattaa, kunnes vaikutukset näkyvät. Aloitussumman täytyy toki olla tarpeeksi suuri, jotta se oikeasti käynnistää kysyntäinflaation. Tämä ei edes johda valuuttapakoon, koska rahan arvo suhteessa muiden euromaiden euroon ei laske tällä tavalla devalvoimalla.

Draghi aukoi suutaan kuin kultakala. Hän ei sanonut mitään.

- Tällä tavalla myös investoinnista Kreikkaan tulee kannattavaa, kun sisäinen inflaatio on ohjatusti eri tasolla kuin muissa euromaissa. Tietenkin myös EU:n täytyy tehdä uusia päätöksiä, joissa tämäntyyppinen devalvaatio sallitaan euromaille hakemuksesta, jonka osalta päätöksen on oltava yksimielinen kaikkien euromaiden osalta.

-- Tämä ei voi olla toimimatta, eikä ole mitään syytä olla testaamatta, Draghi sanoi. - Kreikka on tarpeeksi pieni maa, ettei euro valuuttana mitä todennäköisimmin kärsi luottamuspulasta, vaikka tätä siellä kokeillaan. Ja jos homma onnistuu siellä, ei ole mitään syytä, miksei sitä voisi toteuttaa muissakin heikoissa euromaissa.

- Niinpä, Merkel vastasi ja melkein hymyili.

- Kuka tämän oikein keksi? Draghi lopulta kysyi.

- Internetin joukkoäly Paavo Väyrysen avustuksella, Merkel hymähti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Tämä on antoisaa pohdiskelua (vaikkakin itseään korostavat ekonomistit tapansa mukaan tuhahtavat).

Kansantalouden (pitäisikö tänään sanoa globaalitalouden) kaavoja yritettiin aikoinaan iskostaa viattomiin mieliimme. Meniköhän yksi kaava näin:

MV = PY

eli rahan määrä kertaa rahan kiertonopeus on yhtä kuin hintataso kertaa tavaroiden (tuotannon) määrä.

Tänään Kreikkaan työnnetään rahaa. Samoin EKP:n toimesta Eurooppaan syötetään rahaa eli rahan määrää M kasvatetaan (ultrakevyt rahapolitiikka). Toiveena ainakin EKP:n rahapolitiikassa on että M kiertäisi kasvattamaan Y:tä eli tuotantoa. Näin ei ole käynyt ja voi olla että ei käykään. Eli investoinnit ja tuotannon lisäys eivät käynnisty. Syötetty rahaa valuu osakkeiden, varallisuuksien hintoihin ja muuhun vastaavaan. Eli keinottelutalous saa uutta pontta, kiitos EKP:n.

Keynes yritti pohjimmiltaan samaa mutta suoremmin Y:n kautta, tarkemmin sanoen yhden Y:n komponentin eli julkisten menojen lisäämisen kautta (tänään sitä kutsutaan elvyttämiseksi). Aikansa sillä "pelastettiin kapitalismia" (Keynesin sanonta) mutta ei oikein enää. Viereen putkahti tämä valtioiden velkaongelma (Jukka Pekkarisen sanonta).

Ilmarisen johtaja Timo Ritakallio luetteli kerran lukuja kuinka paljonko rahaa on syötetty suhteessa ns. bkt:hen nykyisen finanssikriisin ratkaisemiseksi. Luku vaihteli 10 %:n molemmin puolin USA:ssa, Japanissa ja Euroopassa. Tällainen rahansyöttömaailma on keinotekoinen, epävakaa, se luo kriisin toisensa jälkeen ja johtaa väestön enemmistön syrjäytymiseen (vertaa Piketty).

Kolmisen vuosikymmentä sitten inflaatio oli hirveä mörkö. Inflaatio on saatava nousemaan 2 prosenttiin, hokevat EKP ja Suomen Pankki tänään. Ilman inflaatiota uhkaa deflaatio, he surevat. Maailma ei pyöri ilman inflaatiota, hokevat ja hokevat. Nykyinen taloustiede on äärettömän pinnallista näennäisviisautta. Talous on tyhmä.

"BKT:n riittävä kasvattaminen ilman velanottoa tai vientiä ei ole mahdollista", sanoo Mikaela yllä. Jaaha. Onkohan tämä välttämättä, siis välttämättä näin? Voisiko "kasvu" olla jotenkin orgaanista, endogeenistä. Sitä kautta taloudesta ehkä tulisi vakaampi, terveempi, luonnollisempi.

Sipilän hallituksen hokema työajan lisääminen kai olisi eräs muoto orgaanista kasvua, siis sisältäpäin ilman velanottoa. Tosin tuo tapa on niin kömpelö, mekaaninen ja perusteiltaan puutteellinen että se ei toimi. Sääli hallitusta.

sama kommentti täydennettynä:
http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2002...

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Matemaatikkoa toki kaavat kiehtovat, mutta koska olen vain osittain matemaatikko ja muilta osiltani jalat polvia myöten maassa, on tarkasteluni tietenkin aivan väärää matemaatikoidenkin näkökulmasta. Eli ekonomit eivät ole niitä ainoita huokailijoita.

Katsotaanpas:
M = valtion poliittiset päätökset
V = väestön käyttäytyminen
P = väestön ostovoima
Y = valtion resurssit

Siitä seuraa, että valtion poliittiset päätökset muodostuvat siten, että väestön ostovoima kerrotaan valtion resursseilla, ja jaetaan se väestön käyttäytymisen mukaan (=vaalitulos). Näin toki olisi ideaalivaltiossa, mutta todellisuudessa väestön käyttäytyminen ei ohjaa riittävässä määrin poliittista päätöksentekoa, koska vaalilupauksista ei pidetä kiinni.

Väestön käyttäytyminen taas muodostuu siten, että väestön ostovoima kerrotaan valtion resursseilla, ja jaetaan se valtion poliittisten päätösten mukaisesti (=tulonjako). Tämä tapahtuu aina, koska väestöllä ei ole muuta keinoa kuin vallankumous estää noita poliittisia päätöksiä.

Valtion resurssit taas muodostuvat siten, että valtion poliittiset päätökset kerrotaan väestön käyttäytymisellä, ja jaetaan se väestön ostovoimalla (=?).

Väestön ostovoima taas muodostuu siten, että valtion poliittiset päätökset kerrotaan väestön käyttäytymisellä, ja jaetaan se valtion resursseilla (=?).

Minä en ihan lennosta löydä kuvaavia termejä noille kahdelle jälkimmäiselle tapaukselle, jolloin herää kysymys, onko politiikassa yleisesti keskitytty lähinnä noiden kahden vasemmanpuoleisen muuttujan hoitoon, ja jätetty oikeanpuoleiset muuttujat liikaa oman onnensa nojaan. Ehdottakaa, mitä nuo kaksi kysymysmerkkiä voisivat edustaa, minäkin jätän asian hautumaan. Lähinnä minua ihmetyttää, miten ostovoimalla tai resursseilla voisi jakaa yhtään mitään. Vähän kuin jakaisi nollalla.

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

No niin, heittoni nollalla jakamisesta näköjään ratkaisi ongelman. Jos jollain ei voi jakaa, pystyy sen muutoksen vaikutusta tutkittuun ilmiöön kuitenkin tutkia. Niinpä tein sen molemmille kysymysmerkeilleni:

Jos oletetaan, että poliittisten päätösten ja väestön käyttäytymisen välinen suhde on vakio, ja kasvatetaan väestön ostovoimaa, silloin valtion resurssit kutistuvat. Sama toimii myös päinvastoin, eli jos kasvatetaan valtion resursseja, silloin väestön ostovoima kutistuu. Tämä on se, mikä Kreikassa on mennyt pieleen. Ei ole osattu huomioida sitä, että kun rahaa syydetään valtiolle instanssina, se automaattisesti heikentää väestön ostovoimaa. Jos haluttaisiin, että Kreikka kehittyisi syydetyn rahan avulla, tuo automaatio täytyisi saada estettyä jollain mekanismilla.

Juhani Kahelin kirjoitti:
> "BKT:n riittävä kasvattaminen ilman velanottoa tai vientiä ei ole
> mahdollista", sanoo Mikaela yllä. Jaaha. Onkohan tämä välttämättä, siis
> välttämättä näin? Voisiko "kasvu" olla jotenkin orgaanista,
> endogeenistä. Sitä kautta taloudesta ehkä tulisi vakaampi, terveempi,
> luonnollisempi.

Koska infra on osa valtion resursseja, ja infran määrän kasvu itsessään heikentää väestön ostovoimaa (mikä taas haittaa orgaanista kasvua), ei kasvu käytännössä voi olla pelkästään orgaanista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, jokainen uusi rakennus, moottoritie, vesiputki ja ydinvoimala sun muu käytännössä haittaa yritystoimintaa enemmän kuin hyödyttää. (Hyvänä esimerkkinä kivijalkakampaamot joutuvat usein muuttamaan toiseen taloyhtiöön linjasaneerauksen jälkeen, koska vuokrat nousevat suhteessa liikaa, jotta toiminta enää olisi kannattavaa).

Jos valtio keskittyisi parantamaan väestön ostovoimaa samassa suhteessa kuin se lisää infraa, ei ongelmaa olisi. Siihen tosin tarvittaisiin infran kasvuun suhteutettu perustulo koko kansalle saman suuruisena. Käytännössä se olisi korvaus infran kasvattamisen aiheuttamasta haitasta kansalaisille. (Se sama kivijalkakampaamo pystyisi toimimaan myös remontoidussa yhtiössä, jos se voisi maksaa pienempää palkkaa työntekijöilleen perustulon avulla.)

Kaikki muu voisi toimia kuten ennenkin, eli sosiaaliturva pyörisi nykymallilla, se ei vain huomioisi perustuloa tulona, vaan haittakorvauksena. Toki perustulon voisi myös sitoa asuinpaikan infran tasoon, jolloin perustulo ei olisi Kainuussa suhteettoman suuri, samalla kuin se Helsingissä olisi vain rikka rokassa. Silloin se myös tasottaisi sosiaaliturvan tosiasiallista vaikuttavuutta erityyppisissä kunnissa.

Olisi tietenkin tärkeää, että perustulon taso määriteltäisiin kotimaanpolitiikan ulkopuolella (esim. blogitekstissä mainitussa EKP:ssa), jottei siitä muodostuisi taas uusi poliittinen ase ja kannatuksennostatuskeino, vaan aidosti valtion tilaan vaikuttava työkalu.

Toimituksen poiminnat